Vippi – Rahaongelmien avainsana?
Jokainen on varmasti nähnyt mainoksissa pieniä, korkeilla koroilla varustettuja pikavippejä, mutta mainokset eivät koskaan anna tarpeeksi selkeää yleiskuvaa niistä. Tämän artikkelin tarkoitus on tehdä se.
Vippi on kulutusluoton kaltainen pienlaina, jota kutsutaa yleisesti myös nimillä pikavippi, pikalaina ja tekstarivippi. Vipit ovat tekstiviestillä, tai verkossa täytettävällä hakemuksella haettavia pienlainoja, joiden suurin kilpailuvaltti on se, että lähes jokaisella Suomalaisella luottotiedollisella täysi-ikäisellä ihmisellä on mahdollisuus saada tarvitsemansa summa rahaa tilille kymmenessä minuutissa. Nopeuden lisäksi vippi niittää suosiota sen yksinkertaisuudellaan. Yksinkertaisuus tulee esiin lainan tilausvaiheessa, ei tarvitse kuin lähettää lyhyt tekstiviesti firmaan, niin pian pitäisi saapua päätös lainan myönnöstä. Jos lainaa päätetään myöntää, summa ilmestyy tilillesi yleensä muutamassa minuutissa.
Jo siitä asti, kun vipit saapuivat Suomeen 2005 vuoden alussa, on kyseisten yritysten ympärillä liikkunut myös paljon keskustelua. Eniten ihmisiä on luultavasti puhuttanut lainojen huomattavan korkeat korot ja maksuajat. Jopa 200-1000 prosentin korot yhdistettynä 7-60 päivän maksuaikoihin, on saanut ihmiset ajattelemaan yritysten toimintatapojen laillisuutta ja rehellisyyttä. Toistaiseksi kuitenkin tämänlainen lainan jakaminen on laillista. Toinen asia, joka puhuttaa, on lainojen mainonta ja markkinointi. Useiden mielestä vippi-mainokset ovat liian nuorille suunnattuja, sekä kaunistelevia ja houkuttelevia.
Vipit tuovat mainoksissa juhlaisan elämän ja tilin pullolleen rahaa, toisin kuin oikeassa elämässä, jossa vipit sisältävät paljon riskejä. Jos vippiä lähtee hakemaan ilman varmoja takeita takaisinmaksukyvystä, saattaa lainaaja joutua niin sanottuun pikavippikierteeseen. Kierteestä on vaikea päästä irti, koska aina kun edellinen vippi alkaa vanhentua, on pakko ostaa uusi vippi, jolla taas korvataan vanha ja niin edelleen. Tämä päättyy todennäköisesti luottotietojen menetykseen, joka taas vaikeuttaa myöhemmin esimerkiksi puhelinliittymän, tai lainan saantia.
Mitä kannattaa muistaa vippiä hakiessa?
- Olemme listanneet sinua varten muistilistan, joka kertoo käytännössä kaiken, joka täytyy muistaa lähtiessään hakemaan lainaa.
- Ovathan luottotietosi kunnossa? Ilman luottotietoja vain harvat vippiyhtiöt myöntävät lainaa, mutta heillä taas on luonnollisesti korkeammat korot ja tiukemmat maksuajat, kuin tavallisilla firmoilla.
- Onhan henkilökohtainen taloustilanteesi lainanottokunnossa? Kaiken A ja O on se, että vippi ei pääse yllättämään, ja pystyt tosiaankin maksamaan lainan myös takaisin, sitten kun maksun hetki koittaa.
- Muistathan maksuajat! Tiukat maksuajat saattavat yllättää. Monet lainat täytyy maksaa takaisin jo seitsemässä päivässä, kun taas jotkut neljässätoista tai kolmessa kymmenessä päivässä.
- Olethan täysi-ikäinen hakiessasi lainaa. Suomessa on ehdoton vaatimus, että lainanhakijan tulee olla vähintään 18-22 vuotias, riippuen toki lainantarjoajasta.
- Vippi yleensä edellyttävää Suomen kansalaisuutta, tai vähintäänkin osoitetta Suomessa, joskaan ei kuitenkaan kaikki palvelut.
- Vippipalveluun tunnistautumiseen tarvitaan yleensä Suomalaisen operattorin matkapuhelinliittymä tai Suomalaiset verkkopankkitunnukset. Muiden vaateiden lisäksi lainantarjoajilla on joitakin omia käytäntöjään ja periaatteitaan.





